Viime sunnuntaina oltiin lallin kanssa rautatie asemalla, pyrki kovasti kaikkien ihmisten luo :) Kokeilin vähän leikittääkin, mutta namit kelpasivat paremmin.. Oltiin vaan tovi, koska takaisin ajellessa poikettiin hakureeneissä, Eija-Riitta meni Lallille n. 15 m piiloon lakanan alle. Ensin oli antanut namin, Lalli ei tietenkään saanut nähdä Erkin menoa ja piilolle kierrettiin kaukaa. Tuli hyvä tuuli ja Lalliska sinkosi nenä ylhäällä maalimiehelle!! Ikionnellinen kun sai vielä namitkin! Oli se aikas taitava elämänsä toisella haku-ukolla Nauru Otin vain yhden A. meni niin hyvin B. Hiton kylmä keli.

Lalli kotio ja vaihto Leeviin. Ikaalisissa hakureenit. Leeville vas. tyhjä, oikea etukulma ukko. Sitten kaksi tyhjää, joista vasemmalle tullut oli kuin oppikirjasta!! Oik. tyhjän jälkeen ukko. Ilmaisi erinomaisesti ja oli muutenkin pätevä. Viimeisellä ukolla, joutui tekemään vähän töitä, kun tuntui, että otti senkin piston tyhjänä, mutta itse kuitenkin jatkoi etsintää. Kivat reenit!

Viime tiistaina oltiin perinteisesti Meirän hallilla. Leevin kanssa pikkupuuhastelua, ei meinannut millään kyetä keskittyyn, mutta loppua kohden parani.. Lallin kanssa leikkihetki alkuun, ei oikein keskittynyt. Kaksi kertaa meni mieluummin toisia koiria katsomaan. KAnnoin pennun takaisin, koska mun kanssa on kivempaa Silmänisku Nameilla sivulle tuloa, askeleen kahden seuraamisia ja eteentuloa.

Toisella sessiolla ei ollut muita koiria ja leikkikin sujui paremmin. Otettiin myös luoksetulo.

Eilen päästiin joulupäivän pileisiin Maaritille. Vieraita taisi olla ainakin 20 ja tietty mekkala oli sen mukaista, Lalli oli kuin kotonaan. Varsinkin kun pääsi tapaamaan sekä Rilliä että Simoa. Simo ei kauaa Lallin kanssa jaksanut ja taisi Lallikin olla sitä mieltä, että on aika iso ja musta Nauru Rilli sen sijaan oli oikea sijaisTEINImamma Pusu Oli aluksi ihan  hiljaa makaamassa, että Lalli pääsi tutustumaan ja loppuiltakin meni kahdella oikein nätisti. Silmän allahan tuota joutuu koko ajan pitämään, mutta on se Rillitys ihme epeli kun osas niin aikuisesti olla pennun kanssa Yllättynyt

Tänään Leevi pääsi nauttimaan irtolenkistä umpimetsässä kun sen umpihullu emäntä tarpoi kinkkukiloja pois umpihangessa! Tekihän se hyvää itsellekin. Lallille taas ammuttiin ruuan yhteydessä, koskahan naapurit soittaa partion paikalle Silmänisku No onneksi on vain yhtä kahta laukausta. Jukrat, että maistuu Lalliskalle ruoka tapahtui ympärillä mitä vaan.

1261857595_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Isompi niskan päällä..

1261857637_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

"Taina tulee, me tässä vaan oleskellaan, ei painuttu yhtään"

1261857710_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lallin joulupaketti. On siis ollut kiltti poika.