Heti onkin jäänyt päivittämättä reenejä Hymy

Torstaina (11.6) ilmaisureeniä Kultatiellä. Leevin haukku on vaihtelevaa, harvoin hyvää rytmikästä sarjaa. Haukkuu voimakkaasti usean kerran ja sitten pitää pohdintataon, jos vaikka maalimies intoutuisi tauon aikana palkkaamaan.. Häirintyy myös mun kulusta kohti koiraa.

Reenasin haukkua takaperin ketjuttamalla siten, että mm vain istui puun juurella ja menimme Leevin kanssa yhdessä mm:n luo. Leevi aloitta haukkumisen, kun haukku hyvää mä kehuin ja liikuin pois päin koirasta. MM palkkasi heittämällä kipon kädestään pois päin ja hyvät kehut.

Näitä 4 kertaa. Häiriökestävyys parani. Näitä reenattiin talvellakin, mutta paljon yhdistettynä piiloon, kun Leeviskällä on tapana myös tunkeä itsensä piilon sisään...

Kivat reenit oli. Hanna otti Veikalle ja Veetille vielä esineruutua. Mutta mä olin suoraan sanottuna, joteskin väsähtänyt, etten jaksanut enään omaa koiraa miettiä.

Pe12.6 käytiin lenkillä ja samalla urheilukentällä pienet tottistelut. Paikalla makuu (varmuuden vuoksi hihnassa kkiinni sähköpaalussa). Ihan pätkä seuraamista ja heti kun oli hyvä palkka ja lenkki jatkui. Ihan ok. Tosin reenikin oli ihan extempore (nakkeja kun on aina ohitusten varalta matkassa)

La 13.6 Aamu meni Kyröskoskella talkoillessa hakukokeessa. Neljäksi kurvasin Lauran ja Pian kanssa hakuilemaan Ikaalisten metsiin. Pia olikin nyt ekaa kertaa Viskin kanssa hakuilemassa pitkän saikun jälkeen. Ja kiva olikin saada taas Pian näkökulmaa ja kommentointia työskentelyyn, joka olikin ihan puosta! Vasen etukulma ekaksi. Lähti hyvin, mutta taas tuli Leevin perusongelma esille pitkästä aikaa! Eteni aluetta paljon eteenpäin ja palasi takalinjaa pitkin alkuun ja löysin mm:n (Pia vielä kiersi etupuolelta tien kautta.) Noh haukku lähti aluksi käheästi liikenteeseen, mutta mm palkkasi hyvästä paikkaa. Hyvä!

Toinen ukko oikeassa etukulmassa, Hyvän väylän päästä hieman aluetta eteenpäin. Nyt taas meni etukulmasta pois alueelta ja takalinjaa pitkin löysi mm:n, haukku ok.

Tyhjä pisto vasemmalle, jolloin mm siirtyi seuraavalle piilolle. Pistön syvyys jäi vajaaksi reilusti, eikä tullut ekasta huudosta pois. Harmi nämä tyhjät on onnistunut ihan hyvin viime aikoina. Täytyy varmaan pitää taukoa niistä! Lopuksi Laura oikealta. Nyt täytyy reenata suoraan edestä löytyviä ja haamureeniä, mielikuvalla.

Otettiin vielä Pian kanssa esineruutua. Mikä menikin Leeviltä ihan plörinäksi. En jaksa edes kertoa.. Ekan esineen 50m toi hyvin, mutta matkalla törmäsi toiseen ja meinasi ruveta vaihtamaan.Mä pinkaisin paikalle ja pyysin tuomaan molemmat erikseen. Siitä se alamäki lähti, ei edennyt edes 10m, noh väkisin ne esineet haettiin, hakemalla haju esineestä. Kamalan lämmin ilma pitkästä aikaa vei varmaan mehuja, kun ei toi motivaatio ole paras juttumme. Noh motivaatiota lisää esineitä kohtaan ja vaatimustason nosto!

Su 14.6 Olimme Leevin kasvattajan Hartzan 52v synttäreillä Tampereella. Harri sai aivoinfarktin alle 5kymppisenä, joka vei miltein kokonaan puhekyvyn. Jalat eikä toinen käsi enään toimi. Mutta järki pelaa ja koirat kiinnostavat edelleen ja innokkaana kuulikin meidän kasvattien kuulumisien vaihtoa ja edistymisestä. Oli kiva nähdä kasvattien omistajia, koska kasvattaja ei ole järjestänyt mitään yhteydenpitoa eikä muutenkaan olla oltu tekemisissä. Minä olin ainut joka koiran kanssa harrasti. Harmillista!

Synttäreiden jälkeen menin naapurin bortsun pennun kanssa tekemään jäljet pellolle. Leeville kosteaan matalaan heinään noin 30m jäki 0,5h vanha, jossa kaksi kunnon kulmaa.

Alussa nakkia enemmän sekä kulmissa, jotta keskittyy, lopussa keko nakkia. Meni hyvin! Jes! Keskittyi rauhallisesti kun yleensä häseltää ja kiirehtii. Myös kulmat mentiin toosi tarkasti läpi. Olisi voinut olla pidempikin. Loppui kesken, mikä oli toisaalta ihan hyvä asia.

Tänään olin sihteeriköimässä Ylökkin möllitoko-kokeessa. Kokeen jälkeen paikalla makuu Sarin ja Johannan kanssa. Vito vinkui, mikä oli ihan hyvää häiriöö! Oltiin rivissä, mutta mä jätin 6m väliin, jottei tuu liian suurta häiriöö. Hyvin pysyi, mutta vaihtoi pari kertaa asentoa ja nosti päätä. Maarit sanoi myös että oli vähän nytkähtänyt mun perään kun menin piiloon. Mut muuten rauhassa. Sitten paljon seuraamista, joka jälleen hetki hetkittäin hyvää (ammuttiin, ei vaikuttanut), lelu/nakki kun on esillä jaksaa keskittyä pidempään, mutta lahnaa ilman palkkaa. Pari kertaa palkkasin myös ihan liikkeelle lähdöstä kun oli kontaktissa. Otin myös muutaman liikkestä istumisen ja ne oli nopeita! Hymy

 

OH, tulipas runoiltua, toivottavasti usein ei jää päiviä väliin!