Lauantai kului jännittäessä tokon SM-karsinnoissa Lempäälän SDP-hallilla. Lalli "joutui" mukaan, pakkasta oli paljon, mutta ekologisesti auton välillä käydessä pysyi koira lämpimänä. Karsintoja oli hieno ja aika opettavaistakin seurata, ympärillä oli paljon tuttuja, joilta kysellä käskysanoista ja pisteytyksistä.

Karsinnat voitti Kentsu kelpie, toisena oli meidän idolit Zen ja Katja ja kolmantena roolimallit Rimma ja Mari Cool Onnea Lallin äippä! Lisäksi nähtiin todella hienoja suorituksia. 

Suoritusten päätyttyä, kilpailijat ja pari muuta ottivat hallista pientä treeniä minä mukaan lukien. Tarkoitus oli mennä Nokialle, mutta hei! eihän noin loistavaa häiriötreenimahd. voinut sivuuttaa! Koiria vilisi ihan sikana ympärillä noutaen, luoksetullen ja kuka mitäkin tehden. Jännitti miten käy, ainut sitten olikin missä saatiin hyvää häiriöö oli kaksi valtavaa lämpöpuhallinta, joista moni koira suorituksessaan häiriintyikin. Seuraaminen meni ihan niiden vierestä. Alkuun L jännitti niiden ääni, mutta kohta ei enään huomannut. Taidettiin ottaa ainakin seisomista, seuraamista, noutoa.

Sunnuntai-iltana suunnattiin Hannan kanssa Nokialle vapaaharkkatoko vuorolle. Muita treenaajia ei ollut, joten saatiin heti aloittaa.Molemmilla koirakoilla oli oikein onnistunut treeni.

-Lallille tokotäyskäännöstä ja pk-täyskäännöstä ja pyllyn käyttöä. Hienoa kun tämä on vihdoin kehittynyt eteenpäin. Vielä vaaditaan kovaa treeniä, jotta tulee kunnon kääntymiset

-Kuuntelutreeniä, ensin jäävistä maahan ja sitten seisomista. Nämä meni loistavasti. Täytyy vain kehittää hyvät vinkit niihin ja valmistelut. Hanna ohjeisti näiden jälkeen tekemään pätkän seuraamista ettei ennakoi.

-luoksetulon paikallaoloa. Hanna liikkuroi, ensin lähti ekalla käskyllä, sitten lähti toisella käsky käskyllä, mutta kolmas kerta toden sanoo. Ei enään 3 yrittämällä lähtenyt, vaikka kutsu käskyyn nytkähtikin. Palkkasin tietty paikallaoloon.

Toisella kierroksella:

-Luoksetuloa, kiertämällä stopilla. Suulliset käskyt onnaavat kun olen tarpeeksi voimakas ääninen, kerran sanoin hiljaa ja rauhallisesti.. ei pelannut Sitten tietty suoria luoksetuloja.

- Ruutua alustalla, ei huomautettavaa. aluksi läheltä ja sitten lopuksi oikein kaukaa pallolle.

-Ohjatun suuntia.. otti keskikapulan kerran Otsan rypistys No virheestäkin voi kai oppia..

-Hyppyä, teki ekan niin että kääntyi jo hypyn aikana (ALO) joten liukastui kyljelleen Otsan rypistys Teinkin sitten muutaman niin että heitin samalla kun hyppäsi kauas namin. Näitä teki kivasti.

-Metallinouto, hyvin.

Maanantaina sitten illalla sisätokoja, kääntymis ja kauko treenin lisäksi päätin treenata tunnarin joka päivä, joko sisällä tai pihalla. Paljon kapuloita (ei nähnyt kun laitoin ne), sitten vein Lallin ollessa paikalla oman muiden sekaan. Tämä meni todella hyvin! Ei tuonut väärää, haisteli, mutta meni kapuloille tod.lujaa.

Tein uuden vielä illemmalla, nyt niin että "liikkuri Mikko" vei väärät ja minä oman sekaan. Nyt maisteli, siitä nätisti pyysin pois ja uusi yritys. Toi kaksi kertaa väärän ennen omaa.. huokaus Itku

Tänään sitten taas se tunnari ja ihanaa tänään taas kun hämyt valmiina, vein vain oman jaksoi haistella (vauhtia silti liikaa).

Leevikin pääsi tekemään ja tekikin ihan puhtaan tunnarin Pusu Tekee muuten myös noi kaukot hienosti, vain käsi/äänikäskyllä ja yleensä tekee vieressä kun Lallin kanssa harjoitellaan kaukoja (vaikka eri käskyt katsoo käsistäni Pusu ON se vaan aika ihana!

Lallilla on moniasia nouto, hyppy, Aeste ollut todella isoja ongelmia, mutta kun on kerran onnistunut ja syntynyt koiralle selvä ahaa-elämys on ne jatkossa olleet kivuttomia, toivottavasti tässäkin saadaan treenillä kehitystä aikaan.